Ajankohtaista

Odotatko kaksosia tai kolmosia? Tule mukaan monikkoperhevalmennukseen

7.8.2018

  Onko perheeseesi tulossa kaksoset tai kolmoset? Onneksi olkoon! Vuosittain kaksoset syntyy Suomessa noin 800 perheeseen ja kolmoset 5-10 perheeseen, joten sinulla on käynyt harvinaislaatuinen onni! Suosittelemme osallistumaan alueelliseen monikkoperhevalmennukseen. Valmennuksia järjestetään eri puolilla Suomea. Monikkoperhevalmennuksessa käydään läpi monikkoraskauden ja -synnytyksen erityispiirteitä, puhutaan imetyksestä, monikkoarjesta sekä vanhempien jaksamisesta. Valmennus on…

Lisää →

Terveysalan ammattilaiset haluaisivat paremmat taidot monikkovanhempien tukemiseen

27.7.2018

  Suomen Monikkoperheet ry toteutti kesäkuussa 2018 lähinnä terveydenhoitajille ja kätilöille sekä alan opiskelijoille suunnatun kyselyn. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa, miten hyvin näillä terveysalan ammattilaisilla, joita kaikki monikkoperheet kohtaavat, oli tietoa monikkoperheisiin liittyvistä asioista sekä Suomen Monikkoperheet ry:n julkaisemista materiaaleista. Tavoitteena oli myös saada ammattilaisilta hyviä kehittämisehdotuksia tulevaisuutta ajatellen. Samalla…

Lisää →

Leiritoiminta perheitä tukemassa

29.6.2018

Koko perheen viikonloppuleirille (Pohjois-Suomi) haku on alkanut Kaipaatko tukea arkeen? Kiinnostaisiko perheviikonloppu leiritoiminnan ja yhteisen tekemisen äärellä? Hae viikonloppuleirille! Leiritoiminta perheitä tukemassa on kuuden järjestön yhteishanke, jossa vuosien 2017-2020 välisenä aikana järjestetään yhdessä 25 perheleiriä tukemaan perheiden hyvinvointia. Hanketta koordinoi Lasten Kesä ry. Hankkeen leirit koostuvat aloitusleireistä sekä teemallisista jatkoleireistä….

Lisää →

Kysely terveysalan ammattilaisille ja opiskelijoille!

21.6.2018

Hei sivujamme seuraavat kätilöt, terveydenhoitajat sekä alan opiskelijat! Suomen Monikkoperheet ry on julkaissut kyselyn terveysalan ammattilaisille, jotka työskentelevät/tulevat työskentelemään lasten ja perheiden parissa. Kysely on auki 4.7. saakka. Oheisesta linkistä pääset vastaamaan kyselyyn. Vastaaminen ei vie kauan aikaa. Kiitos jo etukäteen vastauksistasi, joiden avulla voimme kehittää järjestömme työtä ja tukea…

Lisää →

Paikka auki – Toimistoassistentti

24.5.2018

  Suomen Monikkoperheet ry hakee työntekijää Suomen Monikkoperheet ry on valtakunnallinen järjestö, jossa työskennellään kaksos-, kolmos- ja nelosperheiden hyväksi. Järjestössä tehdään vaikuttamistyötä, koordinoidaan 17 alueyhdistyksen vertaistukitoimintaa sekä tuotetaan tietoa ja annetaan neuvontaa ammattilaisille ja perheille. Haemme Jyväskylässä sijaitsevan toimistomme kolmihenkiseen työtiimiin määräaikaista Toimistoassistenttia 12 kuukauden työsuhteeseen (työsuhde alustavan suunnitelman mukaan…

Lisää →

Kirjoituskilpailu monikkolasten tai aikuisten yksössisaruksille

23.2.2018

  Suomen Monikkoperheet ry valmistelee teosta, jonka yhtenä osana ovat kaksosten, kolmosten tai nelosten pikku- tai isosisarusten kokemukset. Millaista on olla monikkolasten tai -aikuisten sisaruksena? Oletko iso- vai pikkusisarus? Miten se on vaikuttanut elämääsi? Mikä on ollut parasta tai hankalinta kaksosten/kolmosten/nelosten sisaruksena? Mitä olet päässyt kokemaan heidän sisaruksenaan? Voit kirjoittaa…

Lisää →

Tule vapaaehtoiseksi

12.2.2018

  PERHEVALMENNUKSESTA VAIKUTTAMISTOIMINTAAN – Vapaaehtoistoiminta mahdollistaa monenlaista Suomessa toimii 17 alueellista monikkoperheyhdistystä ympäri Suomen. Kaikki yhdistykset toimivat vapaaehtoisvoimin. Myös kattojärjestö Suomen Monikkoperheet ry:ssä toimii palkatun henkilöstön lisäksi vapaaehtoisia.   Alueyhdistystoiminta on ns. ruohonjuuritason toimintaa, jossa perheet kohtaavat vertaistuen äärellä jo monikkolasten odotusajasta alkaen. Yhdistystoiminnan toteuttajat ovat itse vapaaehtoisia monikkovanhempia.  Suomen…

Lisää →

Kaksosten päivänä 2.2. juhlitaan kaksosten yksilöllisyyttä

24.1.2018

    Suomen Monikkoperheet ry:n lanseeraamaa Kaksosten päivää vietetään perinteisesti 2.2. Tänä vuonna Kaksosten päivän teemana on Samasta puusta eri omenat. Tällä halutaan kertoa siitä, että kukin kaksosista, kolmosista tai nelosista on ainutlaatuinen.   Monikkolapsille itselleen yksilöllisyys ja sen huomioiminen on merkityksellistä oman kasvun ja identiteetin kehityksen vuoksi. Lapsille on…

Lisää →

Haetaan vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin sijaista ajalle 5.4.-31.7.2018

23.1.2018

  Suomen Monikkoperheet ry on valtakunnallinen järjestö, jossa työskennellään kaksos-, kolmos- ja nelosperheiden hyväksi. Järjestössä tehdään vaikuttamistyötä, koordinoidaan 17 alueyhdistyksen vertaistukitoimintaa sekä tuotetaan tietoa ja annetaan neuvontaa ammattilaisille ja perheille. Järjestön toimisto sijaitsee Jyväskylässä. Nyt haemme pieneen ja pirteään työyhteisöömme Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin sijaista ajalle 5.4.-31.7.2018 Työhön sisältyy ammattilaisiin (neuvolat, sairaalat…

Lisää →

Monikkoaiheisia chatteja perheaikaa.fi-sivustolla

20.1.2018

Suomen Monikkoperheet ry järjestää yhteistyössä Väestöliiton kanssa monikkoaiheisia chatteja www.perheaikaa.fi-sivustolla.  Chatteihin osallistutaan nimimerkillä, rekisteröityminen Perheaikaa.fi-sivustolle ei ole välttämätöntä. Keskustelua ohjaavat Suomen Monikkoperheet ry:n koulutetut vertaisohjaajat. Kysy, ihmettele, kerro kokemuksistasi ja hyvistä käytännöistä. Jaa surusi ja huolenaiheesi, anna neuvoja ja opi toisilta! Sana on vapaa, tule mukaan! Suoraan chatteihin pääset tästä perheaikaa.fi/live-chat/….

Lisää →