|
Hyvä Alku monikkovanhemmuuteen -hanke (2009-2011) eli HYVÄ ALKU -hanke, on
Suomen Monikkoperheet ry:n toimeenpanema kolmevuotinen tutkimus- ja kehittämishanke.
Hanke toteutetaan Raha-automaattiyhdistyksen ja Alli Paasikiven säätiön rahoituksella
yhteistyössä THL:n, Kelan, Tilastokeskuksen, Kuluttajatutkimuslaitoksen ja
Jyväskylän yliopiston perhetutkimuskeskuksen kanssa.
Hanke koostuu kahdesta osiosta. Ensimmäisen osion tavoitteena on saada tutkimustietoa suomalaisista monikkoperheistä sekä päivittää neuvoloiden jakama Tuplaonni- kirjanen. Jälkimmäinen osio 2010-2011 keskittyy monikkoperhevalmennukseen ja sen siirtämiseen julkisen sektorin vastuulla olevaksi toiminnaksi.
Hanke jatkuu vielä kevään 2012 ajan.
Lue Lisää hankesuunnitelmasta (pdf)
|