logo
Oy Combi Cool Ab
YHTEYSTIEDOT PALAUTE EXTRANET ENG RUOTSI
Suomen Monikkoperheet Ry Suomen Monikkoperheet Ry

SMP ry - Vapaaehtoistyö

Suomen Monikkoperheet Ry

Suomen Monikkoperheet ry on kansalaisjärjestö, jonka toimijoista kolme on palkattuja työntekijöitä. Joitain työtehtäviä ostetaan ulkoa.

Suomen Monikkoperheet ry:n kaikki muut toimijat ovat vapaaehtoisia. Hallitus on 13-jäseninen. Hallituksen jäsenet ovat itse monikkoperheellisiä. Hallitukseen voidaan nimetä myös ei-monikkoperheellisiä monikkotoiminnasta kiinnostuneita tai heidät voidaan nimetä hallituksen erityisasiantuntijoiksi. Hallituksen jäsenillä on nimettyjä vastuualueita, joiden eteenpäinviemiseen hallituksen jäsen osallistuu. Suomen Monikkoperheet ry:n hallitus valitaan järjestön vaalikokouksessa marraskuussa. Hallituksen ehdokasasettelu käynnistyy noin kaksi kuukautta ennen vaalikokousta. Alueellinen monikkoperheyhdistys voi asettaa omia ehdokkaita, henkilö voi itse ilmoittaa ehdokkuudestaan tai järjestön edustaja voi pyytää henkilöä ehdokkaaksi.

Järjestössä toimii työryhmiä (mm. edunvalvonta- ja lehtityöryhmä), jotka toimivat pääosin vapaaehtoisvoimin palkattuun henkilöstöön kuuluvan työntekijän vetäminä. Työryhmiin voi liittyä myös kesken vuoden ilmoittamalla siitä Suomen Monikkoperheet ry:n toimistolle.

Muita vapaaehtoistoimijoita ovat järjestön kummit ja lakimies.