|
Perhe voi tarvita kotiin käytännön apua esimerkiksi lastenhoitoon, kodinhoitoon tai avuksi kun perheessä sairastellaan. Oma tukiverkosto kannattaa kartoittaa jo hyvissä ajoin ennen lasten syntymää. Mieti, keitä sukulaisia, ystäviä, naapureita tai muita voisi pyytää avuksi. Kartoita myös millaista apua he ovat valmiita antamaan. Muistathan, että usein ihmiset eivät kehtaa tarjota apua oma-aloitteisesti. Ole siis itse aloitteellinen ja pyydä rohkeasti!
Kun tarvitset apua kotiin, kerro asiasta neuvolassa. Pyydä terveydenhoitajaa ottamaan yhteyttä kotipalvelun saamiseksi tai ota itse yhteyttä kunnan sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijään, joka on usein kunnallisesta kotiin annettavasta avusta vastaava viranomainen.
Valitettavasti lapsiperheiden kunnallinen kotipalvelu on vähentynyt viime vuosina. Sen on osittain korvannut ns. perhetyö, joka on kuitenkin vahvasti sidoksissa lastensuojeluun eikä sitä ole yleensä kunnassa tarjolla niin paljon, että se vastaisi kunnassa ilmenevään lapsiperheiden kotipalvelutarpeeseen. Älä silti säikähdä jos sinulle tarjotaan apua kotiin lastensuojelutyönä, valitettavasti asia vain on niin, että se voi olla ainut kunnassa tarjolla oleva avun muoto kotiin.
Sosiaalihuoltolain 17 pykälän mukaan kunnan tulee huolehtia kotipalvelun järjestämisestä. Mikäli et saa apua ja koet, että oikeuksiasi on loukattu, pyydä asiasta viranhaltijapäätös. Päätöksestä voi valittaa. Lääninhallitukseen voi tehdä kantelun asiasta.
Moni kuitenkin myös saa apua. Suomen Monikkoperheet ry keräsi monikkoperheiden kokemuksia kotiin saatavasta avusta. Tutustu TÄSTÄ monikkoperheiden kertomuksiin.
Lue myös Suomen Monikkoperheet ry:n, Lapsiasiavaltuutetun ja Suomen Kolmosperheet ry:n kunnille laatima aloite kotipalvelusta. ALOITE (pdf)
Kannattaa selvittää järjestävätkö järjestöt kotipaikkakunnallasi lastenhoitoapua tai siivousapua. Apua voi löytyä Mannerheimin Lastensuojeluliitosta (koko Suomi), Pelastakaa Lapset ry:n epputoiminnasta (tukihenkilöitä Turussa ja ympäristökunnissa, Joensuussa, Kuopiossa ja Iisalmessa), 4H:stä (koko Suomi) tai Väestöliitosta (pääkaupunkiseutu). Edellä mainituissa onnistuneen avun kokemuskertomuksissa on kerrottu kunnallisen kotipalvelun tai perhetyön lisäksi myös osasta näistä avun muodoista.
Jotkut paikalliset monikkoperheyhdistykset saattavat järjestää apua mm. siivousringin muodossa. Tarkista myös, antavatko paikalliset sosiaalialan tai kotitalousalan oppilaitokset opiskelijaharjoittelijoita monikkoperheisiin. Siivousrinkitoiminnasta ja oppilaitosten harjoittelija-avusta kannattaa kysyä omasta monikkoperhepaikallisyhdistyksestä.
Au pair –toiminta voi olla ratkaisu perheesi avuntarpeeseen. Lisätietoa saat maahanmuuttoviraston internet-sivuilta www.migri.fi löytyvästä esitteestä Au pairina Suomeen.
Yksityiset palveluntarjoajat tarjoavat lastenhoitopalveluja. Tarkista, että voit käyttää palveluun kotitalousvähennystä. Kotitalousvähennyksellä kotiin palkattu hoitaja voi tulla avuksenne äitiys- ja vanhempainrahakauden aikana sekä lasten kotihoidon tuen hoitorahan tai yksityisen hoidon tuen päättymisen jälkeen. Lasten kotihoidon tuen aikana et voi käyttää tätä vähennystä lastenhoitoon, koska kotitalousvähennystä ei saa samaan työhön, johon on jo myönnetty muuta yhteiskunnan tukea (omaishoidon tukea, lasten kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea tai niiden kuntalisiä). Siivousapuun vähennystä voi kyllä käyttää. Lisätietoa verohallinnon internet-sivuilta www.vero.fi.
Kun lapsi tarvitsee päivähoitoa kunnallisia vaihtoehtoja ovat kunnallisen päivähoidon päiväkoti, perhepäivähoitaja tai perhepäivähoitaja omaan kotiin. Yksityisen hoidon tuen avulla lapset voivat mennä yksityiseen päiväkotiin tai hoitajan voi palkata kotiin (varsinkin jos kunta maksaa riittävän suuruista kuntalisää ja / tai huomioi kuntalisän määräytymisperusteissa lasten määrän). Voit myös harkita hoitajan palkkaamista kotiin kotitalousvähennyksellä (huomioi kuitenkin vähennyksen käytön ylärajasumma).
Kotikunnassasi voi olla tarjolla tukiperhetoimintaa, josta saat lisää tietoa ottamalla yhteyttä kunnan sosiaalitoimistoon. He saattavat myös välittää lapsille lomajaksoja lomaperheissä. Järjestöillä voi olla myös muuta tukitoimintaa lapsiperheille, esim. aikuisystävätoimintaa. Siinä vapaaehtoinen aikuinen toimii lapsen tai nuoren ystävänä, harrastuskaverina, tukena arjen iloissa ja suruissa.
|