Haetaan vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin sijaista ajalle 5.4.-31.7.2018

 

Suomen Monikkoperheet ry on valtakunnallinen järjestö, jossa työskennellään kaksos-, kolmos- ja nelosperheiden hyväksi. Järjestössä tehdään vaikuttamistyötä, koordinoidaan 17 alueyhdistyksen vertaistukitoimintaa sekä tuotetaan tietoa ja annetaan neuvontaa ammattilaisille ja perheille. Järjestön toimisto sijaitsee Jyväskylässä.

Nyt haemme pieneen ja pirteään työyhteisöömme

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin sijaista ajalle 5.4.-31.7.2018

Työhön sisältyy ammattilaisiin (neuvolat, sairaalat ym.) suuntautuvaa tiedottamista ja monikkoperhevalmennukseen liittyviä tehtäviä, muun muassa valmennuksen arvioinnin kehittämistä. Työnkuvaa voidaan muokata tehtävään valitun osaamisen mukaan.

Edellytämme sosiaali- tai terveysalan koulutusta tai vahvaa näyttöä osaamisesta työnkuvaan kuuluvissa tehtävissä, hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista osaamista sekä keskeisten toimistotyössä käytettävien ohjelmistojen tuntemista. Olet oma-aloitteinen, vastuutaottava, ihmisten kanssa toimeentuleva. Eduksi on kokemus järjestötyöstä sekä kokemus monikkoperheistä. Työtehtävä sijoittuu ensisijaisesti Jyväskylään Suomen Monikkoperheet ry:n toimistolle. Työtehtävä sisältää ilta- ja viikonlopputyötä ja matkustamista kotimaassa.

Työaika on 38 tuntia viikossa. Palkkaus on Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen mukainen (vaativuusryhmä 5).

Tiedusteluihin vastaa vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Raisa Ojaluoto, p. 045 882 5383, ma 29.1. klo 12-15 ja ke 31.1. klo 9-12 sekä sähköpostitse koordinaattori@suomenmonikkoperheet.fi.

Lähetä hakemuksesi sähköpostilla 5.2. klo 16.00 mennessä osoitteeseen toimisto@suomenmonikkoperheet.fi.

Haastattelut järjestetään Jyväskylässä 20.2.2018.

Share