Isovanhemmat – monikkoperheiden korvaamaton apu

Isovanhemmuutta on osuvasti verrattu loppuelämän jälkiruoaksi. Monenlaiset makuvivahteet makeasta happamaan ja karvaaseen ovat mahdollisia. Monikkoperheissä annokset tarjoillaan tuplana tai triplana.

Isovanhemmat ovat kansantaloudellisestikin merkittävä hoitoresurssi, jonka arvoksi on arvioitu 540 miljoonaa euroa vuodessa. Isovanhemmat ovat ne henkilöt, jotka ensimmäisenä rientävät sairastuneiden lasten hoitoavuksi, jotta vanhemmat pääsevät töihin. Isovanhemmat tarjoavat myös monelle lapsiperheelle taloudellista apua. Kun sukupolvien välistä avunantoa on tutkittu, on todettu, että ihminen auttaa mieluummin omia jälkeläisiään kuin vanhempiaan. Mikä tahansa toivottu avuntarjoamisen muoto onkaan, sen pitäisi olla sopusoinnussa isovanhemman resurssien kanssa.

Isovanhemmuuteen liittyy monenlaisia odotuksia lasten vanhempien taholta. Eniten isovanhemmista toivotaan auttavia lisäkäsiä lasten ollessa pieniä. Tämä tarve korostuu, kun samanikäisiä hoidettavia on yhtä aikaa useita. Jos lapsiperheessä on lisäksi vielä muita sisaruksia tai erityistä tukea tarvitsevia lapsia, osaavat ja osallistuvat isovanhemmat ovat monasti korvaamaton apu.

Isovanhemmallakin saattaa olla monenlaisia suunnitelmia, jopa ”käsikirjoitus” siitä, millainen hänen roolinsa tulee olemaan. Erityisesti anopin ja miniän suhde on useimmiten koetuksella. Anopit haluavat joskus puuttua liikaa lapsiperheen elämään. Lapsiperheen isän tuleekin ottaa jämäkkä rooli, sopia äitinsä kanssa yhteisistä säännöistä, rajoista ja siitä, minkälaista apua ja tukea he kaipaavat ja haluavat ottaa vastaan.

Äidinäiti on tutkimusten mukaan isovanhemmista kaikkein läheisin. Sen vuoksi vanhempien kannattaa keskustella siitä, miten säilyttää tasavertaiset suhteet molempien puolien isovanhempiin ja miten välttää kilpailutilannetta siitä, kuka on suosituin ja tarpeellisin isovanhempi. Uusperheet vielä moninkertaistavat isovanhempien lukumäärän. Uusperhetilanteet voivat luoda haasteita ja muutoksia isovanhemmuuteen, mutta mitä paremmin aikuiset pystyvät toimimaan yhteistyössä, sitä paremmin yleensä kaikki voivat. On lasten etu, jos heidän elämässään on useita turvallisia, luotettavia ja heidän hyvinvoinnistaan kiinnostuneita aikuisia.

Joku isovanhempi kamppailee työn ja isovanhemmuuden yhteensovittamisen haasteissa. Joku toinen isovanhempi toivoo, että eläkkeellä olisi aikaa ja voimia tehdä muutakin kuin olla lastenhoitajana. Jokainen isovanhempi määrittelee itselleen oikean annoskoon tarjoamaansa isovanhemmuusresurssia. Hänen ei kannata verrata itseään muihin ”kollegoihinsa” ja nostaa tarjoamaansa avun määrää tai kokea huonommuutta siitä, jos hän ei jaksa, pysty tai halua osallistua niin paljon kuin joku muu.

Hiertävät asiat kannattaa ottaa puheeksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sillä silloin ne ovat yleensä pieniä ja helposti ratkaistavissa. Mitä pidemmälle esimerkiksi omaa jaksamattomuuttaan piilottelee, sitä vaikeammaksi asian purkaminen käy.  Omasta isovanhemmuuden määrästä ja laadusta kannattaa keskustella suoraan kaksosten tai kolmosten vanhempien kanssa, eikä purkaa uupumustaan esimerkiksi muille aikuisille lapsilleen.

Isovanhemmilla on usein huolta lapsiperheen jaksamisesta. Ohjeita ja neuvoja ei kannata jakaa pyytämättä, eikä olla tunkeileva. Jos esimerkiksi vanhempien parisuhde on kriisiytymässä, ei kannata ryhtyä ”terapeutiksi”, vaan kysyä monikkoperheen vanhemmilta, miten heitä voisi parhaiten auttaa. Silloin parasta apua voi olla esimerkiksi se, että mahdollistaa vanhempien terapiassakäynnin tarjoamalla lastenhoidon. Omaa isovanhemman rooliaan kannattaa miettiä tarkasti ja yrittää pitää keskiössä lasten etua.

Mummokateuskin on mahdollista. Jotkut lapsiperheen vanhemmat ovat kateellisia esimerkiksi kavereilleen, joiden vanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan säännöllisesti. Silloin valtavaa pettymystä ja jopa kiukkua voi kokea äiti, jonka oma äiti ei osoita kiinnostusta lapsenlapsiaan kohtaan, vaan haluaa elää omaa elämäänsä. Toisaalla ovat myös ne kilpaa omista lapsenlapsistaan kuvia näyttävät isovanhemmat, jotka eivät tiedä tai piittaa ystävänsä tuskasta. Siitä kipeästä asiasta, että tämä isovanhempi ei jostain syystä saa osallistua lapsiperheen elämään, vaikka haluaisi ja pystyisi.

Lasten kasvattaminen ei ole helppoa. Monet asiat ovat tänään toisin verrattuna siihen, miten ne olivat isovanhemman ollessa itse pienten lasten vanhempi – saatikka silloin, kun isovanhempi oli itse lapsi. Isovanhemmilla on siis monissa kasvatukseen liittyvissä asioissa päivitettävää, mutta heillä on myös paljon kokemuksen tuomaa viisautta.

Isovanhemmat voivat olla korvaamaton apuvoima lapsiperheille. Samalla myös lapsenlapset tuovat valtavasti iloa isovanhempien elämään. Isovanhemman kannattaa luoda jokaiseen lapsenlapseensa yksilöllinen ja erityinen suhde ja tarjota jo pienestä pitäen jokaiselle lapselle kahdenkeskistä aikaa ja huomiota. Kun isovanhempi tutustuu monikkolapsenlapsiinsa, hän oppii tuntemaan jokaisen omanlaisen persoonallisuuden ja luomaan juuri sellaisen lämpimän vuorovaikutussuhteen, joka ravitsee yhtälailla molempia osapuolia.   

Minna Oulasmaa
Vastuuasiantuntija / isovanhemmuus
Väestöliitto

Share