Kaksostutkija neuvoo identtisten kaksosten vanhempia ottamaan rennosti

”Just sit back and relax” – Kaksostutkija neuvoo identtisten kaksosten vanhempia ottamaan rennosti 

Artikkeli on julkaistu 1/2017 Monikkoperheet-lehdessä

-Identtiset kaksoset ovat useammin läheisempiä ja myös riippuvaisempia toisistaan verrattuna ei-identtisiin kaksosiin. Toisaalta tutkimuksessa kävi ilmi, että kaksosten välinen suhde voi olla yhtä lailla erityinen verrattuna tavallisiin sisarussuhteisiin myös ei-identtisillä kaksosilla, olivatpa he samaa sukupuolta tai tyttö-poika-pareja.

Näin toteaa oululainen Varpu Penninkilampi-Kerola, joka työskenteli aiemmassa työssään yli kymmenen vuoden ajan kaksostutkijana Helsingin yliopiston Kansanterveystieteen laitoksen kaksostutkimusyksikössä. Työssään hän tapasi satoja kaksospareja ja heidän vanhempiaan FINNTWIN12-tutkimuksen aineistoa kerätessään. Oman väitöstutkimuksen Penninkilampi-Kerola teki FINNTWIN16-aineistosta. Samalla hänelle kertyi laajasti tietoa identtisten kaksosten erityisestä suhteesta.

Kolmasosa identtisestä sisaruksestaan riippuvaisia nuoruusiässä

-Kaksosista on paljon kaveria ja tukea toisilleen erityisesti lapsuusiässä. Joissakin viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että kaksosuus saattaa olla jopa suojaava tekijä tietyissä psyykkisissä tai sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriöissä, Penninkilampi-Kerola toteaa.

Tutkimuksessa epäidenttisistä kaksosista lähes 20 % ilmoitti olevansa riippuvainen kaksosestaan vielä 16-vuotiaana, kun vastaava luku oli identtisillä kaksosilla 33 %. Niin kaksosuuden myönteiset puolet kuin haasteet liittyvätkin usein tiiviiseen suhteeseen kaksossisaruksen kanssa.

-Kaksosuuden negatiiviset puolet ehkä liittyvät enemmän siihen, että kaksoslapsen yksilöllinen kehitys omaksi itsekseen viivästyy tai estyy. Näissä tilanteissa kaksossuhteesta on muodostunut niin merkittävä, että se vaikuttaa yksilön toimintaan ja kehitykseen.

Murrosikä on kaikille nuorille haastava ikävaihe, mutta erityisen vaikea se voi olla kaksosille.

-Yksi kriittinen kehitysvaihe on murrosikä, jolloin nuoret yleensä alkavat irtautua vanhemmistaan. Kaksosilla tämä vaatii usein tietyn tasoista irtautumista kaksosestaan, erityisesti silloin, jos suhde on ollut kovin tiivis.

Yksilölliseen tukemiseen kannattaa satsata

Kaksosten vanhemmille kullan arvoinen neuvo onkin tukea lasten yksilöllistä kehitystä heti pienestä pitäen, ettei kaksosten erillisyyden hakeminen olisi niin rajua nuoruusiässä.

-Vanhempien kannattaa ennen kaikkea satsata kaksosten yksilölliseen tukemiseen, kunkin lapsen tai nuoren omista tarpeista lähtien. On paljon identtisiä kaksosia, jotka kasvavat ja kehittyvät omiksi yksilöikseen omaa tahtiaan ilman erityisiä satsauksia.

-Niissä tilanteissa, joissa nähdään, että esimerkiksi liiallinen riippuvuus kaksossisaruksesta alkaa vaikuttaa kaksosen toimintakykyyn ja hyvinvointiin, voivat vanhemmat vähän kohottaa tuntosarviaan ja pohtia yhdessä lapsen tai nuoren kanssa, miten asiaa voi ratkoa.

Molemmat kaksoset tarvitsevat tukea

Tulisiko identtisiä kaksosia siis kannustaa erillään olon kokemuksiin vaikka hieman väkisinkin, myös siinä tapauksessa, vaikka lapset tai nuoret haluaisivat tehdä kaiken yhdessä, samalla tavalla ja olla koko ajan yhdessä?

-Kannustaminen uusin asioihin on hyvä kaikkien lasten ja nuorten kehityksen kannalta. Myös kaksosille on hyvä välillä tehdä asioita erikseen yhtä lailla kuin yhdessä. Pakottaminen ei lähtökohtaisesti ole hyvä lähestymistapa, koska silloin ehkä jää huomiotta lapsen tai nuoren sen hetkinen kehitysvaihe ja yksilölliset tarpeet esimerkiksi tukeutua kaksossuhteeseen.

-Kehityksen tukeminen, johon liittyy myös erillään olo kaksosesta, huomioiden kaksoset yksilöinä, on hedelmällisempi lähtökohta kuin pakottaminen. Tässä suhteessa myös kaksonen, joka on ehkä vähemmän riippuvainen kaksossisaruksestaan, tarvitsee vanhemman tukea siinä, että on lupa omaan aikaan, ja aina ei ole pakko ottaa kaksossisarusta mukaan, vaikka sisarus sitä haluaisikin. Tällaiset tilanteet vaativat vanhemmilta herkkyyttä havaita asioiden tila ja kykyä tukea molempia kaksosiaan, toteaa Penninkilampi-Kerola.

Tuhat oikeaa tapaa

Identtisten kaksosten vanhempia Varpu Penninkilampi-Kerola haluaisi neuvoa samaan tyyliin kuten lentäjät usein toteavat: ”Just sit back and relax.”

-Kaksosten vanhemmat voivat kuormittua siinä missä yksöstenkin vanhemmat, jos ajatellaan, että on vain yksi oikea tapa kasvattaa lapsia. Onneksi näin ei ole, vaan kasvatuksessa on tuhat oikeaa tapaa toimia. Yleensä vanhemmat löytävät oman lapsensa huomioiden luontaisesti ne parhaat lähestymistavat.

Myös kaksosten oman polun löytäminen käy usein itsestään.

-Oma tutkimukseni antoi viitteitä siihen, että usein aika tekee tehtävänsä. Toisistaan kovin riippuvaisetkin kaksoset löytävät ennen pitkää oman polkunsa. Tässä suhteessa vanhemmat, joita asia askarruttaa, voivat olla rauhallisin mielin.

Teksti

Raisa Ojaluoto

Uskotko telepatiaan?

Kaksostutkijana työskennellyt Varpu Penninkilampi-Kerola ei usko kaksosten välisiin telepaattisiin suhteisiin.

-Tutkijakoulutuksen saaneena minun on pakko suhtautua kriittisesti näihin tarinoihin, vaikka ne kiehtovia ovatkin.  On mielenkiintoista ja inhimillistäkin tarkastella kaksosia heidän samankaltaisuuden näkökulmasta. Tällöin jäävät usein huomiotta kuitenkin ne seikat, joissa kaksoset ovat erilaisia.

-Ihmismielellä on ilmiömäinen kyky löytää asioiden välillä yhteyksiä, joista syntyy hienoja tarinoita. Se, pitävätkö nämä tarinat ja erilaiset yhtäaikaiset sattumukset paikkaansa, on ainakin toistaiseksi jäänyt tieteellisesti todistamatta.

Share