Monikkosisarusten suhde kehittyy ja kypsyy vuosien varrella

Artikkeli on julkaistu Monikkoperheet-lehdessä 1/2020
.

Teetin lokakuussa 2019 monikkosisaruksille kyselyn heidän keskinäisestä suhteestaan. Tässä artikkelissa tarkastelen, miten vastaajat kuvaavat suhteen muuttuneen vuosien varrella.

Kyselyyn vastasi 83 kaksossisarusta ja kolme kolmossisarusta. Vastaajista valtaosa oli naisia; miehiä oli noin joka kymmenes. Noin puolet vastaajista oli 21−40-vuotiaita. Noin joka kuudes oli alle 20 vuotta ja noin kolmannes yli 40 vuotta. Neljällä vastaajalla viidestä monikkosisarus oli samaa sukupuolta kuin vastaaja. Suurimmalla osalla vastaajista oli myös muita sisaruksia.

”On muuttunut paljonkin”

Valtaosa vastaajista kertoo, että suhde omaan kaksossisarukseen tai kolmossisaruksiin on muuttunut vuosien varrella. Tämä onkin luonnollista, sillä kaikki ihmissuhteet elävät ja muuttuvat elämän mukana. Suurin osa muutoksista voidaan nähdä positiivisiksi. Suhde on vahvistunut, syventynyt, tiivistynyt, lähentynyt, parantunut ja muuttunut rennommaksi, tasavertaisemmaksi, avoimemmaksi ja auttavaisemmaksi. Suhdetta myös osattiin arvostaa enemmän kuin nuorempana. Joskus suhde on eri syistä kuitenkin muuttunut etäisemmäksi ja välit viilentyneet jopa niin, että sisarukset eivät enää ole tekemisissä.

”Aina vaan tiivistyy”

Moni vastaaja kertoo riitojen määrän ja laadun muuttumisesta elämänkulun myötä. Lapsena ja teini-iässä oli paljon rajujakin riitoja, ”kiivastakin ärsyttämistä”. Eräs vastaaja kertoo, että erityisesti teini-iässä oli ”raastavampaa riitelyä ja vastakkainasettelua, eräänlaista irtiottoa toisesta ja tarvetta erottautua omaksi yksilökseen”, mikä tuli esiin esimerkiksi toisen alentamisena ja vähättelynä. Nuoruudessa monikkosisarukset myös kilpailivat keskenään muun muassa huomiosta. Vastaajat kertovat, että vanhemmiten suhteeseen on löytynyt tasapaino, ja riitely ja kilpailu ovat vähentyneet. Ylipäätään näyttäisi siltä, että kunhan murrosiän kipuilusta on selvitty, mitä vanhemmaksi tulee, sitä tiiviimmäksi, läheisemmäksi, vahvemmaksi ja toista ymmärtävämmäksi suhde muuttuu.

Vastaajat kertovat: ”Lapsena välit olivat hyvät. Teini-iässä etäännyimme toisistamme, kunnes lähennyimme uudelleen”, ”Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä läheisemmiksi tunnumme tulevan” ja ”Vanhemmiten ei ole elämässä kilpailua kuten oli nuorena kotona asuessa. Nyt löytyy tuki ja luottamus”.

”Elämä tekee välimatkaa”

Luonnollisesti myös elämänmuutokset muuttavat monikkosisarusten välisen suhteen luonnetta. Parisuhteet ja lapset ovat saattaneet vähentää sisarusten yhteistä aikaa ja yhteydenpitoa ja etäännyttää heitä toisistaan. Toisaalta omien lasten myötä ja omien vanhempien vanhenemisen myötä tai vaikkapa saman harrastuksen aloittamisen mukana suhteeseen on saattanut tulla uutta läheisyyttä. Myös fyysinen välimatka, esimerkiksi eri paikkakunnille muuttaminen, on saattanut vähentää yhteydenpitoa ja tapaamisia ja viedä myös henkisesti etäämmäksi. Toisaalta jotkut vastaajat korostavat ”hajuraon” merkitystä suhteen parantajana. Eräs kaksonen kertoo, että oli lapsena liikaa yhdessä kaksossisaruksensa kanssa, eivätkä he siksi sietäneet toisiaan. Nykyään, kun he asuvat eri paikkakunnilla, he ovat toistensa parhaat ystävät. Toinen vastaaja kertoo, että lapsena hän oli kaksossisaruksensa kanssa paljon yhdessä, ja siksi he riitelivät ja tappelivat paljon, mutta vuosien varrella he ovat ”etääntyneet terveellä tavalla”. Eräs vastaaja tiivistääkin, että on ”suhteelle parempi, ettei joka päivä nähdä”.

”Oma elämä”

Eräs alle 20-vuotias vastaaja kertoo: ”Ollaan eri luokilla, joten molemmat on saaneet omat kaverit ja läksyt, eikä joka paikassa yhdistetä heti samaksi”. Tärkeä muutos suhteessa onkin oman identiteetin, itsenäisyyden ja yksilöllisyyden etsiminen ja löytäminen, erityisesti nuoruusiässä. Vastaajat kertovat, että nuorena he pyrkivät olemaan toistensa vastakohtia ja ”tykkäsivät tarkoituksella eri asioista”, jotta saivat esiin sisaruksesta erottavia tekijöitä.

Eräs vastaaja kertoo: ”Lukion jälkeen lähdimme kaksoseni kanssa opiskelemaan eri paikkakunnille, koska olimme kyllästyneet olemaan aivan vain ’toinen niistä’. Olosuhteet eivät olleet ihan parhaat mahdolliset ’oman identiteetin’ rakentamiseen”.
Toinen vastaaja sanoo: ”Teinivuosina kipuilimme kumpikin läheisyyden, samanlaisuuden, erottumisen ym. kaksosuudesta johtuvien asioiden kanssa. Silloin ärsytti, kun ihmiset eivät erottaneet meitä ja puhuivat aina ’tytöistä’ tai kaksosista”. Olisikin tärkeää, ettei monikkosisaruksia niputettaisi yhteen vaan tuettaisiin heidän kasvuaan omaksi itsekseen. Vastaajat kertovat myös, että vanhenemisen ja elämänkokemuksen myötä monikkosisarukset ovat löytäneet erilaisia kiinnostuksen kohteita. Lisäksi heidän luonteenpiirteensä ovat alkaneet eriytyä toisistaan. He myös kertovat nykyään ilmaisevansa enemmän omia mielipiteitään ja tekevänsä enemmän ”omia juttujaan”. Oman elämän kaipuusta kertoo myös se, että eräs vastaaja sanoo tätä nykyä haluavansa sisarukseensa nähden ”vähän enemmän yksityisyyttä, omia asioita ei halua aina jakaa yhtä paljon”. Onnistuneesta ”oman elämän” löytymisestä kertonee seuraava erään vastaajan kommentti: ”Olemme itsenäistyneet toisistamme mutta olemme silti hyvin läheisiä”.

Muuttuu mutta pysyy

Monikkosisarusten keskinäisen suhteen muutokset voidaan tiivistää seuraavalla kauniilla kolmossisaruksen kommentilla: ”Elämän mukana suhteet ovat toki muuttuneet, mutta välittäminen ja toisen parhaan toivominen ovat aina säilyneet suhteessa monikkosisaruksiini. Olen pyrkinyt ymmärtämään ja hyväksymään, että ympäristötekijät ja jokaisen omat elämänmuutokset ja elämänvalinnat luonnollisesti tuovat muutoksia myös keskinäiseen sisarussuhteeseemme. Jotkut muutokset elämän varrella ovat koetelleet suhdettamme, mutta kun asioita on osannut kohdata jokainen taholtaan ja tarvittaessa yhdessä, niin uusista elämäntilanteista on seurannut usein myös paljon hyvää ja elämää rikastuttavia asioita”.

TEKSTI            
Tiina Kasi

kaksi lasta, kaksoset rannalla, selin, lippalakit päässä, kesä
Share