Onnellisuus syntyy ihan tavallisesta arjesta

Artikkeli on julkaistu Monikkoperheet-lehdessä 2/2018

Esikoislapsen isän kuoltua traagisesti raskausaikana, Ivalolainen perhe löysi uuden alun Etelä-Suomesta. Kun elämä on näyttänyt nurjan puolensa, tuntuu arki kaksosvauvojen kanssa ihanan tavalliselta.

Ivalolainen Jenni Henttunen sai yhden pahimmista viesteistä ollessaan neljännellä kuulla raskaana: oli tapahtunut onnettomuus, joka vei sekä syntymättömän lapsen isän, että Jennin isoveljen hengen.

-Näin suuri menetys on vaikuttanut kaikkeen, mitä tänä päivänä olen ja mitä elämästä ajattelen, Jenni kertoo.

Suru, yksinäisyys ja valtavan elämänmuutoksen aiheuttama hämmennys varjostivat esikoislapsen vauva-aikaa, eikä vastannut Jennin toiveita siitä, millaisen hän olisi halunnut lapselleen tarjota. Läheisten tuella ja lapsestaan voimaa saaden Jenni kuitenkin alkoi pikkuhiljaa suhtautua tulevaisuuteen taas toiveikkaammin.

Uusi alku

Jenni ja Arto Lehtosalo olivat tienneet toisensa lapsuudesta lähtien, mutta rakkaus syttyi kesäfestareilla Ivalossa Jennin ollessa jo äiti. Siitä alkoi vuoden mittainen etäsuhde, Arton asuessa Helsingissä. Kun yhteen muutto tuli ajankohtaiseksi, olivat kriteereinä sopiva välimatka töihin ja pieni kyläyhteisö, sillä Jenni ei missään nimessä halunnut betonilähiöön. Sopiva asunto löytyi Nurmijärveltä ja siellä uusperhe on asunut nyt viiden vuoden ajan. Vilhelmi, 6, on saanut kaksi pikkuveljeä: Väinö ja Viljo ovat 1,5-vuotiaita.

-Kaksosten vauva-aika on ollut helppoa ja ihanaa. Toki meilläkin on kärsitty unettomista öistä ja kaaoksensekaisista päivistä, mutta nyt elämä on muuten normaalia ja tasapainoista ja sitä on jakamassa kaksi aikuista.

Hieman etuajassa maailmaan saapumisesta ei jäänyt lapsille mitään haittaa ja he ovat olleet alusta asti tyytyväisiä ja iloisia vauvoja.

-Tottahan toki kahden vauvan hoitaminen yhtä aikaa eroaa yhden vauvan hoitamisesta aika tavallakin, mutta olemme asennoituneet niin, ettei kaiken tarvitse aina olla niin justiinsa ja todellakin menemme sieltä missä aita on matalin. Hyvät organisointikyvyt ovat tulleet käyttöön, Jenni kertoo.

Isän vuorotyö rytmittää arkea

Perhe ei tuntenut aluksi kaupungista ketään. Pikku hiljaa etenkin lapsen päiväkodin kautta alkoi löytyä uusia ystäviä ja nykyisin jo useammalta ystävältä ja naapurilta voi pyytää tarvittaessa apua. Tärkein tuki arjessa on Jennin äiti, joka muutti Nurmijärvelle ennen kaksosten syntymää. Pohjoisesta, kunnon talven ja lumen ohella, perhe mainitseekin kaipaavansa eniten sukulaisia, lapsuuden ystäviä ja heidän lapsiaan.

-Arto tekee vuorotyötä ja vuorot ovat yleensä pitkiä. Emme selviäisi arjesta kunnialla ilman äitiäni ja muita ihmisiä, jotka välittävät meistä.

Vuorotyö asettaa haasteensa, sillä elämää ei voi suunnitella yhtä työvuorolistaa pidemmälle. Toisaalta Arton arkivapaat mahdollistavat myös Jennin työskentelyn ompelijana. Joustavan työpaikan ansiosta Jenni voi työskennellä juuri sen verran kuin pystyy. Ompelua hän harrastaa myös vapaa-ajalla, ja suuri osa hänen ja lastensa vaatteista ovat itse suunniteltuja ja ommeltuja. Artolle tärkeää on päästä toisinaan kalaan tai pelaamaan frisbeegolfia.

-Yritämme kyllä myös huolehtia siitä, että yhteistä aikaa perheenä tulisi riittävästi, eikä joku olisi aina säntäämässä töihin tai harrastuksiin, perhe sanoo.

Hyvä varaisä

Vilhelmi on tottunut ajatukseen, että hänen isänsä on menehtynyt. Kun menetys on tapahtunut niin varhain, on asia hänelle arkipäivää, eikä kovin ihmeellistä.

-Vaikka pienempänä hän mainitsi asiasta aina ensimmäisenä tavatessaan uusia ihmisiä, Jenni lisää.

Kiinnostus asiaa kohtaan tuntuu olevan kausittaista. Nyt 6-vuotiaana omat juuret ja biologia tuntuvat kovasti kiinnostavan ja esikoisen isästä puhutaan lähes päivittäin. Varsinainen suru asiaa kohtaan tulee luultavasti hieman vanhempana. Onnekseen välit isän vanhempiin ja sukulaisiin ovat läheiset.

-Saunassa hän totesi kerran minun olevan ihan hyvä varaisä, Arto kertoo.

Reippaasti Vilhelmi suhtautuu myös sairastamaansa diabetekseen, vaikka sen vuoksi on öisin heräiltävä mittaamaan verensokereita, eikä esimerkiksi kaverisynttäreille osallistuminen onnistu vielä ilman aikuista auttamassa insuliinin pistämisessä.

-Pyrimme hoitamaan esikoisen diabetestä niin, että se vaikuttaisi hänen elämäänsä ja arkeensa mahdollisimman vähän. Että hän saisi olla niin kuin muutkin lapset. Me vanhemmat kuitenkin pääsemme hoitovastuusta jossain vaiheessa, mutta lasta sairaus seuraa koko hänen loppuelämänsä ajan, Jenni toteaa.

Onnellinen tavallisuus

Suurimpana haasteena nykytilanteessa näyttäytyykin esikoisen diabetes, sen aiheuttaessa huolta ja vaivaa. Myös kaksoset ovat vilkkaassa iässä, mikä tuo vauhtia arkeen. Menneisyyden vastoinkäymisten rinnalla asiat kuitenkin asettautuvat oikeisiin mittasuhteisiin.

-Onnettomuutta seurannut aika oli niin rankkaa henkisesti, ettei sen jäljiltä pienet haasteet elämässä ole tuntuneet juuri miltään. Myös kiitollisuus elämää ja ihmisiä kohtaan on kasvanut.

-Minulle iloa ja voimaa antaa tällä hetkellä ihan tavallinen ja tylsäkin arki. Se, että kaikilla on kaikki hyvin, eikä tapahdu mitään suuria mullistuksia, Jenni sanoo.

Arto kiteyttää perheen elämänfilosofian kauniisti:

-Elämä koostuu pienistä, alle sekunnin mittaisista hetkistä. Jos näistä hetkistä tarpeeksi moni on hyviä, niin silloin on myös koko elämä.

TEKSTI

Emmi Tyllilä

Jenni Henttusen ja Arto Lehtosalon uusperheessä osataan nauttia ihan tavallisesta arjesta. – Iloitaan, että kaikilla on kaikki hyvin, eikä tapahdu mitään suuria mullistuksia, Jenni sanoo.
Share