Roolit voivat tehdä elämän ahtaaksi

Seitsemässä veljeksessä on kahdet kaksoset: Tuomas ja Aapo sekä Timo ja Lauri. Aleksis Kivi kuvaa heidän ulkoisia ja sisäisiä ominaisuuksiaan sekä taitojaan monin tavoin. Tuomas mainitaan veljeksistä harteikkaimmaksi ja luonteeltaan vakaaksi ja luotettavaksi. Aapo on veljessarjan pisin, harkitsevainen ja järkevä sekä hyvä supliikiltaan. Timon osa on olla yksinkertainen mutta suosittu. Lauri taas on käsistään kätevä, hiljainen taiteilija ja metsämies.

Samanlaisia ihmistyyppejä voi löytää nykypäivänkin sisaruksista. Eräässä hyvin tuntemassani perheessä yksi sisaruksista oli vastuuta kantava ja muista huolehtiva älykkö, toinen laulunlahjoilla ja väliäkö hällä -asenteella varustettu komistus, kolmas kulki omia polkujaan eikä pitänyt meteliä itsestään ja neljäs oli kaikkien lellimä pikkupentu. Nämä roolit myös jatkuivat aikuisuuteen. Huolehtijasisarus vastaa edelleen yhteisistä kokoontumisista ja siitä, että kaikilla on maha täynnä. Komistuksen lauluja ja kuvia ihaillaan, eikä oman polkunsa kulkija vieläkään halua paistatella valokeilassa. Pikkupentua pidetään aina vain lapsena.

Tällaiset tyypittelyt helpottavat elämää, mutta niissä on ongelma. Ne ovat yksinkertaistuksia. Kenenkään olemus ei typisty muutamaan luonnehdintaan. Meissä on paljon enemmän kiinnostavaa ja tutustumisen arvoista, kuin mitä muutamat adjektiivit antavat ymmärtää. Jos luulemme jo tuntevamme ihmisen ja keskitymme vain näihin tuntemiimme puoliin ja ruokimme vain niitä, voi jäädä monta arvokasta seikkaa huomaamatta. Huolehtijasisaruskin huomasi vasta aikuisiällä olevansa myös musikaalinen − kun ei asiaan aiemmin ollut kiinnitetty huomiota, ja varsinkin, koska hän ei lapsena ollut komistukseen verrattuna yhtä lahjakas. Sitä paitsi meissä jokaisessa on useita puolia, jotka korostuvat eri tilanteissa. Olemme yhdessä tilanteessa yhdenlaisia, toisessa tilanteessa toisenlaisia. Vastuullinenkin väsyy, piittaamatonkin ottaa vastuuta, maan hiljainenkin haluaa loistaa, pienikin kasvaa.

Roolit voivat siis tehdä elämän ahtaaksi.

Jospa katsoisikin ihmisiä, lapsiaankin, avoimin silmin, vailla odotuksia. Katsoisi, mihin puoleen tässä hetkessä saa tutustua. Sitä saattaisi yllättyä.

Tiina Kasi
kaksonen

Share